Esa Matti Saario (s. 22. marraskuuta 1931 Nummi) on suomalainen näyttelijä. Saario syntyi nummilaiseen pienviljelijäperheeseen. Hän aloitti opiskelun Suomen teatterikoulussa vuonna 1956. Lahjakkuutensa ansiosta hän sai Wilho Ilmarilta ja muilta koulun opettajilta luvan hypätä yhden luokan yli, ja hän valmistui koulusta kahdessa vuodessa.

Saario oli Suomen Kansallisteatterin näyttelijä vuodesta 1958 vuoteen 1997 saakka, jolloin jäi eläkkeelle. Hän teki teatterissa toistasataa roolia, ensimmäisen vuonna 1954 ja viimeisen vuonna 2001. Näihin lukeutuivat Herra Puntilan Matti, Tartuffen Orgon (1973), Tšehovin rooli Tšehov Jaltalla -draamassa (1983), Omena putoaa -näytelmän Ventti-Ville (1987), J. K. Paasikiven rooli näytelmässä Tie talvisotaan (1989) ja Tohvelisankarin rouvan Aadolf (1997).

Saario on esiintynyt monissa kuunnelmissa, muun muassa Yleisradion kuunnelmissa Knalli ja sateenvarjo, Noita Nokinenä -sarjan Poliisi Karhusena ja Linnunradan käsikirja liftareille vainoharhaisena androidina Marvinina.

Saarion elokuvarooleja on sosiaalidemokraattinen poliitikko Janne Kivivuori Väinö Linnan romaaneihin perustuvissa elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1970). Saarion ensimmäisiä elokuvarooleja nähtiin muun muassa elokuvissa Sven Tuuva (1958) ja Kankkulan kaivolla (1960).

Saario on antanut äänensä lukuisiin lasten animaatioelokuviin ja -sarjoihin. Hänen tunnetuimpia ääniroolejaan ovat mm. Pienen merenneidon kuningas Triton sekä Leijonakuninkaan Mufasa.

Saario levytti 1960-luvun alussa useita lastenlauluja Maikki Länsiön kanssa, kuten muun muassa "Hottentottilaulun", joka oli Jukka Virtasen sanoittama käännöskappale norjalaisesta lastenlaulusta Visen om vesle Hoa. Vuonna 1972 hän lausui elämänohjeita "Desiderata"-kappaleessa (suom. Saukki) kuoron avustamana. Saarion ääntä on kuultu myös monissa äänikirjoissa.

Saario on ollut Suomen Näyttelijäliiton hallituksen jäsen sekä Kansallisteatterin näyttelijäyhdistyksen johtokunnassa ja Kansallisteatterin hallituksessa.